perjantai 31. toukokuuta 2013

Meille täydellinen vitriini

Vitriini on jo parissa postauksessa hieman vilahtanut, mutta nyt vasta kunnon esittelyyn. Vanhat lukijat varmaankin muistavat miten tämä "keittiön jatko-osa" jääkaappeineen ja lisäsäilytystiloineen on aiheuttanut lievää päänkivistystä viimeisen vuoden aikana. Keittiöön ei jääkaappi mahtunut, joten se piti sijoittaa muualle,  kuitenkin keittiön läheisyyteen. Koska paikka on niin keskeinen, jääkaapiksi valikoitu tyylikäs musta SMEG.

Nyt SMEG kaipasi yhtä tyylikästä kaveria, jolla päästiin eroon keittiön viimeisistä säilytyspulmista.Monenlaista mietittiin, mutta lopulta ystävämme Ikea ratkaisi jälleen kerran pulman. Stockholm 2013 vitriini osoittautui täydelliseksi, vaikka ensin tuon beigen värin kanssa emminkin. Loppujen lopuksi olen hyvin iloinen että se ei ole valkoinen tai musta - tämä tuo mukavaa pehmeyttä muuhun sisustukseen. Nyt on kaikki meidän suosikkiastiat kivasti esillä, miksipä niitä umpikaapin uumeniin pitäisi piilottaa. Kattaus, tiskikoneen tyhjennys yms on sujunut oikein hyvin tästäkin lokaatiosta.Yli puolet keittokirjoista on vielä kadoksissa. Toivottavasti ainakin ne suosikit vielä joku päivä autotallista esiin sukeltavat...








Näistä kuvista voi nyt yrittää hahmottaa meidän alakertaa ja näistä myös huomaa miten keskeisellä paikalla jääkaappi oikeasti pönöttää.

Koko kuvasarjan ylin kuva on otettu keittiön mustan seinän (ja uten silon) edessä seisten. Jääkaapin takana näkyy työhuoneen kattovalaisin.

Tässä yläpuolella oleva kuva paljastaa, kuinka kodinhoitohuoneesta puuttuu vielä sekä ovi että kaapistot. Sinne on nyt "mukava" katsella ruokaa laittaessa kun oviaukko on suoraan hellan edessä. Jonain päivänä siitä ihaillaan vielä takapihan terassia.SMEGistä heijastuu vastapäätä oleva ruokailutila.

Alla oleva kuva on otettu eteisestä, kodinhoitohuoneenoven läheisyydestä. Sieltäkin suunnasta vitriini-jääkaappiyhdistelmä on heti edessä olohuoneeseen astuessa.

Näkyvät siis joka suunnasta, mutta mieluisat ovat niinkuin pitikin :)

14 kommenttia:

  1. Mä tykkään hirveesti tosta sarjasta ja kovasti mietiskelen sitä tv-tasoa meille, ostaakko vai eikö ostaa. Se mikä siinä mietityttää on väri, kun meille ei oikein beige enää istu ja toinen noi jalat, kun ovat liian tummat meille :( meilläkun on toi työpöytä ja se on vaaleeta puuta ja valkoista, niin sen viereen ei ton värit sopis :( on kyl vaan niin ihana, ja sopii hyvin ton jääkaapin viereen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lara kun jätit kommenttia! Mua jo alkoi vaivaamaan, kun itse tästä yhdistelmästä ja vitriinistä niin kovasti tykkään eikä kellään ole mitään (julkaisukelpoista) mielipidettä siitä... ;)

      Tässä koko sarjassa on tosi mielenkiintoiset värit. Silloin kun mainoskuvat tuli, niin mähän olin siitä tv-tasosta ihan innoissani kun luulin että se on valkoinen, mutta sitten luonnossa beige tyrkkäsi ajatukset joksikin aikaa jäähylle. Beigen ystävä en ole ollut koskaan, mutta tämä taittaa juuri sopivasti hieman harmaaseen, että kelpaa mulle :) Ja meille passasi tuo puukin hyvin niiden keittiön tuolin jalkojen kanssa. Kiitos!

      Poista
  2. Ihana! Sopii tosi hyvin teidän kotiin :) Ei haittaa vaikka on beige, sopii siltikin tosi hyvin ja tuo juurikin sitä lämpöä ja pehmeyttä lisää. Nappivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katariina! Tulipa hyvä mieli :) Mun mielestä on jännä miten hyvin tuo beige tänne käykin, kun ensin ajattelin että ei voi millään istua. Teillä on kyllä myös vähintään yhtä nappiosuma (vitriini)! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jatkoksi vielä, että sopii tuohon teidän seinän pätkälle paremmin kuin hyvin. Se on huippuhieno parivaljakko:)itekkin ottaisin moisen vitriinin, mutku....ja kyllä tuo jääkaappikin kelpais. Kivaa viikonlopun jatkoa<3

      Poista
    2. Uskollinen kommentoija, kiitos ihana <3 Jo ekaan olin sanomassa että kyllä!, mutta enpä ehtinyt kirjoittelemaan. Ihana kuulla kuitenkin myös näin :) Kiitos samoin, hyvää viikonloppua! Sää on ainakin ihan luksusta =)

      Poista
  4. IHana. Haaveilin ihan samasta vitriinistä, mutta sitten löysin ikivanhan String-hyllyn ja se vei sen vitriinin paikan:) Mut tykkään! Yleensä en perusta vitriineistä. Me tarvittais lisätilaa astioille. Mut nyt ei mahu kyllä enää vitriiniä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä meni nämä valinnat ristiin. Mä haaveilin Stringistä, mutta nyt kävikin sitten näin :) En ole minäkään ollut kova vitriinien kannattaja, mutta onhan se itseasiassa hurjan kätevä. Kauniit esineet saa olla esillä, lapsilta ainakin jollain lailla turvassa ja pölyyntymättä :)

      Poista
  5. Turhapa noin upeaa jääkaappia onkaan piilottaa ;) Kiva tuo vitriini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin olisi tämä jääkaappi tullut jos paikka ei olisi tuo, mutta tähän sijaintiin ei kovin montaa vaihtoehtoa ulkonäöllisesti jäänyt :) Kiitos!

      Poista
  6. Erittäin hyvältä näyttää, ja luo kivaa kontrastia, niin jääkaappi kuin vitriinikaappikin! Itse olen makustellut nyt kyseistä vitriinikaappia netistä löytyvien kuvien kautta ja kerta kerran jälkeen miellyttää enemmän hieman poikkeavasta ulkomuodostaan huolimatta. Livenä väri on mielestäni enemmänkin harmaa kuin beige, joka beigeä vihaavalle on myös plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitriini on tosi kaunis. Tuo väri vaihtelee valon mukaan harmaan ja beigen välimaastossa. Joskus se on täydellinen, joskus aavistuksen liian beige. Meillä on nyt kuitenkin tarpeet muuttuneet, joten vitriini poistuu. Jos olet ostoaikeissa, niin laita meiliä ;)

      Poista